Elämä jatkuu tässä ja nyt

Sanotaan, että kaveripiirit vaihtuvat tai uusiutuvat noin seitsemän vuoden välein. Väite pohjaa itävaltalaisen filosofi Rudolf Steinerin ajatuksiin siitä, että elämä kulkee seitsemän vuoden sykleissä. Tänä vuonna tulee seitsemän vuotta rakkaan mieheni kanssa yhdessäoloa ja hänen lisäkseen olen saanut viime vuosina monta uutta, ihanaa ja erilaista ystävää. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän tajuan, että elämän aikana on kuin onkin mahdollista löytää uusia sydänystäviä jos sille on avoin. Mutta se ei tule itsestään. Vastavuoroisuus ja avoimuus ovat välttämättömiä. Kun koulukaveruus tai sama harrastus eivät enää yhdistä, jäljelle jäävät persoonat ja elämäntilanne, jotka saattavat kohdata. Mutta sitäkin tärkeämpää on toisen aito kohtaaminen. Olin viime viikolla viettämässä iltaa mahtavassa naisporukassa, jossa olemme toisillemme tuttuja, mutta silti vielä uusia. Miten ihanaa kokea hengenheimolaisuutta "uusien" ihmisten kanssa! Ja ymmärretyksi, kuulluksi tulemista. Näi

Eräässä lapsuuteni unessa minut ajettiin punaisen pickupin kyydissä keskelle peltoa ja heitettiin vanhaan kaivoon kädet ja silmät sidottuna. Putosin vauhdilla syvään kuiluun ja pyristelin ilmassa paniikissa huutaen apua sen minkä keuhkoistani lähti. Yhtäkkiä valkoinen hohtava lintu laskeutui luokseni ja äänettömän rauhallisesti nosti minut pois kaivosta. Tähän voisi vetää vahvaa kristillistä symboliikkaa. Tuon unen (ja monen muun samantyyppisen) näkemisen aikaan sitä teinkin, ja se toi valtavasti uskoa, luottamusta ja voimia kasvukipuilussa. Mutta miten usko hiipuu ja unohtuu kokonaan silloin, kun sitä eniten tarvitsisi? Ja toisaalta, miksi sen kuitenkin muistaa, kun on toivoton ja mieli musta? "No mut hei se menee kyl ohi" Kirjoitin edellisessä postauksessani siitä, miten rankkaa uhmaikäisen esikoisemme kanssa oleminen juuri nyt on minulle. Ei siksi, että olisin jotenkin kykenemätön käsittelemään lapsen tunteita noin lähtökohtaisesti. Tiedän myös, että vaihe menee ohi

Lapsen puolesta huolen kantaminen on jotain niin kokonaisvaltaista. Se tunne, kun omat voimat ja keinot loppuvat kesken kaiken, on musertava. Omat sanat näyttävät lohduttavan hetkellisesti, mutta silti tuntuu siltä, että ne eivät poista toisen pahaa oloa ja mieltä. Että minä en riitä, en pysty enkä osaa auttaa riittävästi. Enkä aina edes jaksa, kun kaikki keinot on jo kokeiltu. Onneksi sitä varten on perheessämme myös mies, isä, joka samalla tavoin kantaa vastuunsa ja yrittää parhaansa tukeakseen pieniä. Ja välillä jatkaa siitä mihin äidin voimat ovat hiipuneet. Kiitos siitä, rakkaani. Miksi minä en pääse äidin syliin Esikoisemme, pian kolme vuotta täyttävä Kerttu, on verbaalisesti todella lahjakas, tunneälykäs tyttö. Ammattilaisten mukaan lahjakas ikäisekseen. On myös sosiaalisesti kyvykäs, tarkkaavainen ja introvertimpi tilanteissa, joissa on paljon ihmisiä. Hän mielummin vetäytyy kuin menee suin päin tilanteisiin. Mietin pitkään, että kirjoitanko tästä. Pahastuuko Kerttu jos j

Kokemukset erilaisista aloista ja työtehtävistä ovat opettaneet todella paljon vuosien varrella. Olen saanut valtavasti lisää itsevarmuutta, itsetuntemukseni on lisääntynyt oikean ammatillisen suunnan löytyessä. Ennen kaikkea olen kokenut vaikuttavia kohtaamisia monenlaisten ihmisten kanssa. Aloittaessani liiketalouden tradenomin opinnot kymmenen vuotta sitten, tein vapaa-ajallani keikkaa messuemäntänä milloin missäkin tapahtumassa. Erityisen vahvasti mieleeni ovat painuneet eräät Fintec-messut. Olin vastaanottamassa asiakkaamme messuosastolla toisen emännän kanssa messuvieraita, jotka kukin vuorollaan tulivat tutustumaan metalliteollisuudessa käytettäviin laitteisiin. Kävijöitä oli kaikenikäisiä ja -oloisia. Tunnelma asiakkaamme osastolla oli heidän mahtavan myyntiporukkansa ansiosta mukavan välitön ja vastaanottavainen. Toimi nopeasti Oli perjantaipäivä ja yksi jos toinenkin messuvieras oli jo siirtynyt viihteen puolelle baaritiskin kautta ja käveli oluttuoppi kädessään ympär

Kaikkien kannattaisi joskus käydä kallonkutistajan juttusilla. Oli elämässä sitten kriisiä tai ei, uskon, että itsetutkiskelusta ammattilaisen ohjauksella on vain ja ainoastaan hyötyä. Enkä nyt tarkoita, että jokaisen täytyisi mennä kattavaan ja syväluotaavaan psykoanalyysiin vaan ehkä vain ottamaan avoimin mielin tilannekatsaus omaan elämään ennen kuin se kriisiytyy syystä tai toisesta. Näin loppuelämän tulevista kriiseistä ehkä selviää vähän paremmin uppoamatta pinnan alle, kun on järeämpiä työkaluja. Kelloa vastaan juoksemassa Kävin käsittelemässä Lotan sairastumisen aiheuttamaa kriisiä ja masennusta Lastenlinnassa psykologilla neljä kertaa, mikä toi valtavaa helpotusta. Keskusteluapua oli tarjolla jo osastolla ja otimme sen ilomielin vastaan. Paras ja samalla kipein asia, minkä psykologi tapaamisissamme sanoi, oli se, että vain aika auttaa. Hän ei tarjonnut tätä vastausta minulle hopealautasella, vaan sain itse tulla johtopäätökseen. Psykologi johdatteli keskusteluamme kysymy

Juhlat - nuo arjen ilon pirskahdukset, jotka alkaessaan pitävät sisällään lupauksen naurusta, ilosta ja hyvistä keskusteluista. Tanssin pyörteistä ja arjesta irtautumisesta. Skumppanjan poksahtelusta, seitinohuen hiprakan nautiskelusta (ilman lapsia) ja herkuista. Kunnes koittaa arki ja päänsärky, ja jäljellä on vain sotku - paitsi meillä tällä kertaa, koska ihana ja maailman eniten monicagellermäinen käly <3 Vappua edeltävänä perjantaina sain viettää sitä joidenkin parjaamaa, mutta ah, niin tarpeellista "äidin omaa aikaa" mahtavassa naisseurassa. Järjestin kotonamme Me&i-vaatekutsut ja noin 15 mahtavaa naista tuli meille viettämään iltaa. Eli sovittelemaan ja ihastelemaan laadukkaita naisten- ja lastenvaatteita, ja tietysti poksauttelemaan skumppapulloja auki yksi toisensa jälkeen. Oh how wonderfully decadent. Sushia ja skumppaa - mitä muuta nainen tarvitseekaan Ilta oli ihana ja edellä listatut asiat toteutuivat yksi toisensa jälkeen. Eri ympyröistä tunt